Juustoinen punajuuri-jauheliha-pekonilaatikko

Punajuuri on kaalin lisäksi yksi lempivihanneksistani. Niinpä selatessani Karpin keittokirjaa, löysin sieltä hyvän viikonloppuruaan ohjeen, jota lähdin varioimaan ruokaisammaksi jauhelihalla ja pekonilla. Kotiraati ylisteli tämän ruuan yhtä hyväksi kuin taannoin tekemäni  jauheliha-kukkakaalisoselaatikon.

Punajuuri-jauheliha-pekonilaatikko
Tässä laatikkoruoka on vielä tekovaiheessaan. Punajuuret ovat olleet hetken uunissa ja lihaseos paistettuna. Enää puuttuu juusto,  kerma, koko hommeli sekaisin ja uuniin <3


(n. 6 annosta, yhdessä annoksessa n. 13,6g / hh)

1 kg punajuuria
250 g naudan jauhelihaa
250 g pekonikuutioita
1 tl mustapippurirouhetta
1 sipuli
0,5 pkt Koskenlaskija paprikaa
2 dl kuohukermaa
1 tl ruususuolaa
voita

Laita uuni lämpenemään 200 aseteeseen. Voitele laakea vuoka voilla. Kuori ja pilko punajuuret ja kippaa vuokaan. Laita punajuuret siksi aikaa uuniin, kun paistat jauhelihan ja pekonin sekä silppuat lihan joukkoon sipulin. Mausta jauheliha-pekoniseos mustapippurirouheella ja suolalla.

Ota punajuuret pois uunista ja sekoita jauheliha-pekoniseos sekaan. Pilko pinnalle Koskenlaskijaa ja lorauta päälle kermat. Anna olla uunissa noin 50-60 minuuttia. Tarjoile vihreän salaatin kanssa.


Heh, punajuuria kuoriessa kannattaa käyttää sitten suojakäsineitä.  Minä en sitä muistanut...



Kommentit