Vähähiilihydraattinen leipä (joka ei maistu mantelijauheelle)

Perusproteniinileipä paistetaan leipävuoassa.
Täällä taas asian ytimessä eli karppaaminen tauon jälkeen aloitettu. Josko nyt TÄLLÄ KERTAA en lipsuisi tästä ruokavaliosta pois. Oikeasti tämä karppaaminen ei ole edes hankalaa - ottaa vain uudenlaisen asenteen! UGH! Itselläni karppaamisesta lipsuminen on kohtalokasta - kiloja tulee aina karistettujen lisäksi enemmän takaisin ja lopputulos on aina läskimpi kuin aiemmalla aloituskerralla HUOH.

Olen paljon miettinytkin, että miksi aina lopetan tämän karppaamisen kesken, kun kuitenkin se on selvästi ainoa ruokavalio, jota noudattamalla en liho. Ns. tavallisella ruokavaliolla minulla on aina nälkä ja ruoka on sen vuoksi usein mielessä (olen puputtaja, jonka pitä nakertaa vaikka vain näkkäriä lähes koko ajan). Suurin kompastuskivi koko ajan tässä laihdutuksessani ja elämäntaparemontissani on ollut se, että olen kamalan kärsimätön. Aluksi paino tippuu ja laihduttaminen on kivaa, kiinnostavaa ja tuntuu lähes elämän tärkeimmältä asialta. Sitten painonlasku hiipuu tai pysähtyy. Vaaka jököttää samassa kohdassa päivästä toiseen ja hermot menee. Kun sitä jonkin aikaa katselen, alan miettimään että ei tästä ole mitään hyötyä. Sokerit ja vanhat herkut alkavat kuiskuttelemaan:" No niin, et onnistu kuitenkaan - ihan sama mitä syöt. Ota pala ruisleipää - se ei voi lihottaa". Ja niin minä sitten otan sen ruisleivän ja toisen ruisleivän, ehkä kohta paahtoleivän. Tulee perjantai ja pizzapäivä ja kohta olen sitten karkkihyllylläkin jne. Saattaa olla monille tuttu kaava. Pitäisi vain oppia sinnikkääksi. Vaaka ei kerro kaikkea, eikä kai se laihtuminen voi tapahtua silmän räpäyksessä - kun ei lihominenkaan tapahdu. Jospa laihtuisi salakavalasti, samalla periaatteella kuin lihoikin?  Parempi sekin kai on, että paino pysyy stabiilina tai laskee alas hiiiiiiitaaaaaasti kuin se, että antaa vain kaiken mennä ja katselee, kun BMI nousee ja nousee?

Laihduttaminen on niin paljon muutakin kuin vain sitä itse tekemistä. Silloin kai ollaan laihduttamisessa ns. paremmilla vesillä, kun myös miettii, että mikä on perimmäinen syy, miksi on lihonut. YLEllä menee parhaillaan ohjelmasarja nimeltään Täydellinen dieetti. Siinä tutkijat   ovat räätälöineet eri syiden vuoksi lihaviksi tulleille henkilöille heille sopivat dieetit. Vaikka sarjassa ei vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta puhuta, niin silti se on monella tavalla silmiä avaava ohjelma, jota suosittelen katsomaan. Se löytyy myös YLEn Areenasta.

Karppileipä, joka ei maistu mantelijauholle


Itse en ole nyt toistaiseksi kaivannut karppileipää, mutta miehelle leipä on kätevä aamiaiseväs töihin. Mantelijauhosämpylät ovat hyviä, mutta mantelinkin makuun kyllästyy. Lisäksi mantelijauho on aika kallista, joten on hyvä olla varastossa myös muitakin leipäohjeita. Tämä leipä on maultaan hyvin mieto. Sopii sellaiseksi perusarkileiväksi.

Perusproteiinileipä (1kpl)

3 kananmunaa (huoneenlämpöistä)
2 rkl kermaviiliä tai muuta hapankermatuotetta
2 rkl sulatettua voita
1 1/5 dl (40g) soijajauhoa
1 rkl leivinjauhetta

  1. Laita uuni 180 asteeseen. 
  2. Yhdistä keltuaiset muiden aineiden kanssa ja sekoita hyvin.
  3. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja nostele vaahto varovasti taikinaan.
  4. Kaada voideltuun leipävuokaan.
  5. Paista 50 minuuttia tai kullanruskeaksi
EDIT: 4.6.2023 Laskin leivän makrot. Makroihin vaikuttaa suuresti, mitä soijajauhoa on käytettävissä. Esimerkiksi jotkin luomusoijajauhot (suosittelen soijajauhon ostamista luomuna, jos suinkin) ovat erittäin vähähiilihydraattisia. Itselläni on käytössä lähimarketista ostetttu tavallinen soijajauho, joten makrot on laskettu nyt sen mukaan.

rasvaa 58 g, proteiinia 48 g, hiilihydraattia 19 g, energiaa 802kcal

Leipäviipaleen hiilarimäärään vaikuttaa tietenkin se, moneenko viipaleeseen leivän jakaa, mutta jos esimerkiksi jakaa kymmeneen viipaleeseen, silloin yksi viipale sisältää hiilaria alle 2g. 


Kommentit