Jauhoton siemennäkkäri karppaajalle

Monet karppaamisyritykset ovat kaatuneet minulla siihen, että leivän himo on tullut aivan vastustamattoman suureksi tai sitten mantelijauhon maku on alkanut tökkimään pahasti. Eilen sain vihdoin ja viimein itseäni niskasta kiinni ja kokeilin Soppa365:n siemennäkkärin ohjetta. Se on siitä kiva, että siihen ei tule mitään jauhoja - karppaajan unelma ainakin äkilliseen leivän himoon :-)

Tämän leivän huono puoli on se, että tähänkin tulee HIMO. Leipä on kuitenkin siinä määrin rasvaista, että oikeasti tätä ei kovin paljon pysty syömään, mutta jos koko satsin jaksat syödä, se täyttää päivän hiilareistasi 19g.

Leipä on helppo tehdä, mutta tuo paistaminen on sitten vähän konstikkaampaa. Oma ensimmäinen eräni paloi sen verran, että ensi kerralla kyttään kyllä paiston aikana leipää tarkemmin.



Jauhoton siemennäkkäri karppaajalle


1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl seesaminsiemeniä
1/2 dl pellavansiemeniä
1/2 dl kurpitsansiemeniä
1/2 dl chiansiemeniä
2 dl kiehuvaa vettä
1/2 dl öljyä
1 tl ruususuolaa
(+ sormisuolaa koristeeksi - en laittanut, sillä suolamäärä tuntuu olevan aivan sopiva näineenkin ja leipä jo itsessään kovin koristeellinen)





  1. Sekoita kuivat ainekset kulhossa.
  2. Keitä vesi ja kaada se kuumana siemenseoksen joukkoon.
  3. Lisää öljy ja sekoita. 
  4. Anna oleentua kulhossa 10 minuuttia.
  5. Kaada seos pellille leivinpaperin päälle. Tasoita mahdollisimman ohueksi (seoksen pitäisi peittää miltei koko pelti). Voit tasoittaa taikinaa toista leivinpaperia apuna käyttäen. Tasaisuus valttia. Jos taikinaa on liian ohuelti, saattaa leipä palaa helposti eikä se pysy kasassa. Liian paksu taikinakerros saattaa tehdä leivän sitkeäksi.
    Sirottele halutessasi sormisuolaa taikinan pinnalle.
    Paista uunissa 175 asteessa 50–60 minuuttia tai kunnes näkkileipä on ruskistunut ja rapea.
    Anna jäähtyä.

Laskin, että koko annoksessa olisi raaka-aineiden perusteella hiilareita 19,314 g ja 9,8 g/100g.

Alkuperäisen ohjeen löydät täältä.

Kommentit

  1. Uunin lämpötila on 175 astetta.

    VastaaPoista
  2. Ei pysy kasassa.Lopputulos
    oli vain paahdettuja siemeniä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olikohan sinulla pellillä liian ohut kerros taikinaa?

      Poista

Lähetä kommentti